Tämä on väistämättä toteamus johon törmää seuratessaan kirjoittelua S24:n JT-palstalla ja VS-foorumilla. Paino tietysti ensimmäisellä, koska sana on vapaampaa ja ihmiset voivat osoittaa JT-palstalla paremmin mitä pohjimmiltaan ovat.

Tämä tietysti herättää ajattelemaan että osa entisistä todistajista on kuin pikkulapsia, jotka kaipaavat "vanhempaa" joka pitäisi heitä hiukan kurissa. Itseltään kun heiltä ei tuo asia onnistu ainakaan oman itsen suhteen. Lisäksi tuota puutetta on mukava peittää alkoholilla.
Ja sitten nämä samat ihmiset peesaavat "silmäätekevämpiä" palstalla ja koettavat mielistellä kaikin keinoin ollakseen edes jotenkin "hyödyksi", JA mainostavat kuinka onnellisia ovat, eivätkä ole kertaakaan katuneet lähtöään.
Täysin selvää on, että jotkut tällaisista eivät ole Jehovan todistajaa nähneet kuin ovensa takana, koettavat vain hankkia edes jotain muutakin sisältöä elämäänsä kuin alko.

Huomiota on kiinnittänyt  myös sangen "värikäs" kielenkäyttö eräiden exien kohdalla. Vakiokehotuksiin kuuluvat lääkkeiden otto ja hoitoon hakeutuminen, muu nimittely, asiallisten viestien poisto ja runsaslukuinen vittuilu.
Päivän selvää on, että jotkut exät ovat selkeästi omalla toiminnallaan aiheuttaneet erotetuksi tulemisen, heillä on niin sanotusti "luonnevikaisuutta" sen verran.
Heidän oma agressiivinen käytöksensä on varmasti omiaan aiheuttamaan karttamista joidenkin taholta, turha siinä on enää Jehovan todistajia syyttää, kun kannattaisi katsoa peiliin. Asia on nimittäin niin, että vaikka todistajia ohjeistetaan karttamaan eronneita ja erotettuja, on tässäkin käytännössä eroavuuksia henkilöiden kohdalla.

Korostan tässä kohden että monet myös ovat vain pettyneet seuran tarjoamaan selitykseen raamatusta, sekä saamaansa kohteluun. Tällaiset kirjoittajat kuitenkin ovat yleensä asiallisia ja pyrkivät totuudenmukaisuuteen mahdollisuuksien rajoissa. Toki he tuovat omaa kantaansa WT-seurasta, mikä on hyväkin, koska tietoa on sillä tavalla saatavissa kiinnostuneille.